Hölmöysatseotrooppi

Hölmöysatseotrooppi on yhteiskunnassa se piste, jossa typerää yhteiskunnallista teoriaa ja sen katastrofaalista käytännön sovellusta on enää mahdotonta erottaa toisistaan. Se on analoginen kemian laitetekniikan atseotrooppiseoksen kanssa: atseotrooppiseos on aineseos, joka tislautuu yhtenä komponenttina ja josta komponentteja ei enää voi erottaa toisistaan.

Hölmöysatseotroopin käsite perustuu filosofialle. Kautta maailmanhistorian filosofit ovat yrittäneet selittää maailman asioita mitä korkealentoisimmilla teorioilla ja Karl Marx totesi, että filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen. Utopiat, suunnitelmat paremmasta maailmasta ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta, ovat kuuluneet keskeisesti poliittisen filosofian historiaan. Ja hölmöysatseotroopin käsite perustuu sille havainnolle, että mitä utooppisempi, korkealentoisempi ja maailmojasyleilevämpi teoria kulloinkin on ollut, sitä pahempi katastrofi sitä käytäntöön sovellettaessa saadaan aikaan.

Kuten tislauskolonnissa, yhteiskunnallisten teorioiden käytäntöön soveltamisessa on kaksi suuretta: tasapainokäyrä ja käyttöviiva, jotka kumpikin kuvaavat mooliosuuksia. Hölmöysatseotroopin käsitteessä tasapainokäyrää vastaa teorian revisionismi-puhdasoppisuussuhde ja käyttöviivaa puolestaan käytännön sovelluksen pragmaattisuus-pedanttisuussuhde. Hölmöysatseotrooppi saavutetaan silloin, kun käytännön pedanttisuutta lisäämällä on enää mahdotonta saavuttaa parempia teorian puhdasoppisuuden ennustamia tuloksia. Tällöin saavutetaan hölmöysatseotrooppi, eli se ideologisen puhtauden aste, jossa enemmällä pedanttisuudella on mahdotonta enää saavuttaa yhtään parempia tuloksia ja jossa asiat tyypillisesti menevät päin v*ttua.

Esimerkkinä hölmöysatseotroopista on helppo nimetä reaalisosialismi. Sitä yritettiin maailmassa ties kuinka monessa paikassa ja joka kerralla tulos oli Neuvostoliitto: totalitaristinen diktatuuri, jossa talous k*si oikein urakalla, jossa valtio oli käytännössä sodassa omaa kansaansa vastaan ja jossa hommat menivät pitkin reisiä. Teoria lupasi paratiisin maan päälle ja käytännön todellisuus oli helvetti. Tässä saavutettiin hölmöysatseotrooppi stalinismin muodossa. Stalinismi oli sosialismin käytäntöä kaikkein pedanttisimmillaan Marxin ja Leninin teorioiden mukaisesti, ja lopputuloksena ei suinkaan ollut valtion kuoleutuminen pois ja yleinen onnela, vaan kamalin diktatuuri mitä maailma oli nähnyt sitten natsi-Saksan.

Mutta myös toinen hölmöysatseotrooppi on helppo nimetä, ja se on Chile. Siellä Salvador Allenden idealistinen, hyvää tarkoittava mutta tuhoisa talouspolitiikka oli viemässä maan konkurssiin, ja Augusto Pinochetin juntta kaappasi vallan 1973. Koska sotilaat yleensä ymmärtävät taloudesta saman verran kuin sika satelliiteista (eli eivät lainkaan), konsulteiksi palkattiin itävaltalaista taloustiedettä edustaneet "Chicagon pojat" joiden piti saattaa maa jaloilleen ja tehdä siitä taloudellinen suurvalta. Lopputulos oli työttömyyden räjähtäminen käsiin, maan luisuminen plutokratiaan, yleinen talouskatastrofi, köyhyys ja pakolaisongelma. Hölmöysatseotrooppi oli jälleen saavutettu: itävaltalaista taloustiedettä oli mahdotonta soveltaa enemmän pedantisti käytäntöön ilman että tuloksena olisi plutokraattinen helvetti.

Hölmöysatseotroopin käsite perustuu sille havainnolle, että teoria ja käytäntö eivät reaalimaailmassa useinkaan kohtaa toisiaan. Teoriat ovat malleja, joilla selitetään todellisuutta, mutta ne ovat vain malleja, eivät todellisuus itse, ja ne pääsääntöisesti toimivat vain tietyillä, diskreeteillä, vaihteluväleillä. Liberalismin lopputulema on plutokratia. Sosialismin lopputulema on totalitarismi. Jokaisella suurella ja maailmojasyleilevällä teorialla on aina hölmöysatseotrooppinsa - ja mitä utooppisempi tuo ideologia on, sitä hullummiksi asiat menevät kun sitä aletaan soveltaa käytäntöön.

Enemmät esimerkit hölmöysatseotroopeista jätettäköön häveliäisyyden (ja RL 11:10) vuoksi mainitsematta.